Valitse sivu

Poika täyttää pian puoli vuotta, joten sormiruokailu alkaa olla meilläkin ajankohtaista. Soseita on toki maisteltu jo tuolta 4 kk iän tietämiltä, mutta mahaan asti päätyneet määrät ovat olleet aluksi todella pieniä, sillä suulakihalkion vuoksi sileät ruoat tuppaavat tulemaan enemmissä tai vähemmissä määrin nenästä ulos. Ja sieraimessa oleva ylimääräinen tavara tunnetusti aivastuttaa herkästi, joten ruokailut ovat olleet aika ajoin melko surullisenhilpeitä tapahtumia hiuksista villasukkiin ulottuvine mössöpärskeineen.

Joten, ainakin tavoitteenamme on tarjota vauvalle mahdollisimman paljon sormin syötävää, eikä niin kovin sileän liukasta ruokaa. Oman kokemuksen perusteella sormiruokailun aloitus on helpointa aloittaa esimerkiksi suuhun sulavilla maissinaksuilla. Ja kuin tilauksesta, pääsimme juuri mukaan Buzzadorin Organix Finger Foods -kampanjaan kokeilemaan luonnonmukaisia sormiruokia. Tuotteet kiinnostivat meidän perheessä vauvan ohella myös nelivuotiasta ja diettaavaa äitiäkin. Lähipiiristä puolestaan löytyi aika helpostikin kohderyhmää, ja tulipa jotkut pussukat ojennettua kirppiskauppojen yhteydessä aivan ventovieraallekin.

Eniten itseäni ilahdutti tässä kampanjassa tieto, että kyseessä olevat tuotteet on valmistettu 100-prosenttisesti luonnonmukaisista raaka-aineista ja ainesosista ilman tarpeettomia lisä-, maku- tai väriaineita. Lisäksi, näissä Organixin tuotteissa on puolellaan myös ei-niin-pieni juju: ne eivät maistuneetkaan pahvilta! Makuvaihtoehtoina ovat maissi, paprika ja porkkana, joista jokainen oli kyllä mukava uusi tuttavuus. Suosikiksemme nousi porkkana, mutta kisa oli tosiaan aika tasainen.

Organix Finger Foods, maissi

Jopa vanhassa tutussa maississa oli makua – ja hauska uusi muoto.

Toinen muista raksuista erottava tekijä oli mielestäni rakenteessa, sillä nämä olivat rapeampia kuin aiemmin maistamani vaihtoehdot. Olen siis joskus paremman puutteessa dippaillut maustamattomia perusnaksuja valmisdippeihin ja ajatellut, että meneehän ne alas, mutta etenkin näin painoprojektin alkutaipaleella lohdutti huomata, että vielä on olemassa jotakin oikeasti hyvänmakuista JA sallittua iltanaposteltavaa. Tuossapa erään toisen näitä maistelleen äidin kanssa tuumattiinkin kuin yhdestä suusta, että suurin miinus kyseisessä tuotteessa on liian pieni pakkauskoko 😀

Naksuapajille pääsi myös tytär, joka on muutoin hylännyt “vauvojen hommat” jo aikoja sitten. Tiukkaa analyysiä sieltä ei tällä kertaa oikein irronnut, mutta uudelleen pussiin hakeutuva käsihän se on tuon ikäisen paras ja varmin mielenilmaisu. Ja se vauva sitten? Hänelle kaikki maut ylipäätään ovat täysin uusia juttuja, joten vertailukohdetta aiempiin kokemuksiin ei ollut, mutta hyvin maistui tälle varsinaiselle kohderyhmälle 🙂

//Vaikka kyseessä ei ole nimenomaisesti blogiyhteistyö, kerron varmuuden vuoksi, että tuotteet on saatu veloituksetta Buzzadorin kautta. Kyseessähän on yritys, jonka kautta voi päästä kokeilemaan itseä kiinnostavia uusia tuotteita, jakamaan näytteitä ystävillesi ja suosittelemaan hyviksi havaittuja asioita muillekin. Jos et ole vielä jäsen, kannattaa ehdottomasti liittyä!