Valitse sivu

Keksittiinpä tuossa ruokaostosten lomassa hankkia lapselle hiekkalaatikko, jossa hän viihtyisi loputtomalta tuntuvien pihatöiden aikana edes hetkisen omassa rauhassaan. Takapiha kun on oikeastaan vielä kokonaan käsittelemättä eli täytyy levitellä mullat ja istuttaa nurmikko ainakin näin alkuun. Mökillä olemme huomanneet, että tämä edullinen ja yksinkertainen vempele on usein tuhat kertaa kiinnostavampi kuin mikään muu asia pihalla.

Ja kätevä emäntähän askartelee lapselle kivan puuhamaan varsin näppärästi itse!

Älä välttämättä tee ihan näin -hiekkalaatikko

Hiekkalaatikkoa varten tarvitset vain noin puolet Lidlin valmiista hiekkalaatikkopaketista, meisselin tai porakoneen (sekä pliis magneetin, joka nappaa terassilautojen väliin pudonneet ruuvit takaisin).

Hiekkalaatikko kasataan ohjeiden mukaan niin pitkälle kuin taidot ja hermot riittävät. Kun asennus ei enää etene syystä että toiset istumalaudat eivät sovi omille paikoilleen, voikin laatikon nakata suoraan pihaan sellaiseen kohtaan, joka on vielä vailla multaa, nurmikkoa, puita, pensaita, kukkasia tai muita esteitä.

Ja sitten ei muuta kuin leikkimään!

 

Hiekkalaatikko

Tämä menee parivuotiaalle aivan täydestä!

 

Ps. Onneksi isäntä puuseppänä lohdutteli minua ja lupasi korjata tekemäni tuhot jahka ehtii. Kunhan asennus tuosta etenee, tulee laatikon päälle vielä katoskin, mikä on tällaisella paahteisella eteläpihalla varmastikin eri kiva juttu!