Valitse sivu

Mökkiruoka on talvella aika erilaista kuin kesäisin – siis ainakin meillä. Talvella on mukava laittaa jotakin hitaampaa uuniin hautumaan ja lähteä kasvattamaan nälkää vaikka lumitöiden pariin. Tänä viikonloppuna uunissa laitettiin valkosipulista possun sisäfilettä peruna-juurespedillä. Rehut saivat päälleen kasvislientä (lihalientä ei ollut, enkä pahemmin glutamaattikuutioita harrasta) ja itse marinoidun fileen. Valkosipulia ei säästelty! Vuoka uuniin 200 asteeseen noin tunniksi ja sitten syömään.

Kasviksia olisi saanut olla vähän monipuolisemminkin kuin pelkkä porkkana ja sipuli, mutta tällaista löytyi kaapista tällä kertaa. Tuoksu, kuten makukin, oli mitä mainioin 🙂