Valitse sivu

Ensimmäinen raskaus sujui sen suuremmitta vaivoitta ja murheitta ja hyvä niin! Nyt toisella kierroksella onkin sitten tullut vastaan aivan uusia juttuja, joista suurimpana riesana raskausdiabetes. Itsehän en kuulu taudin riskiryhmään, joten minulle ei oltu edes suunniteltu sokerirasituskoetta, mutta koska tuttavapiirissä on ollut niin monta (täysin oireetonta) todettua tapausta, pyysin päästä käymään testissä. Ja aivan syystä!

Diagnoosi oli selkeä. Minulle varattiin hoidon suunnittelua varten ylimääräinen neuvola-aika, jossa eteen tuli heti eteen ensimmäinen kauhistus: piikki! Minun piti mitata arvot aluksi joka päivä, viisi kertaa päivässä. 35 piikkiä viikossa. En ole erityisen piikkikammoinen, mutta kukapa tuollaisesta tykkää? Mittari on onneksi pieni ja helposti mukana kulkeva, eikä siitä lopulta ole aiheutunut mittaamatonta tuskaa ja kauhua, vaan muutaman kerran jälkeen pistelykin on alkanut sujua suht huomaamattomasti.

Verensokerimittari

Mittari kulkee laukussa mukana.

Toinen huoli on ollut sitten se ruoka. Kun tuntuu, että jo pelkästään raskaana olevilta on kielletty kaik-ki, tai ainakaan aivan kaikenlaisen moskan syöminen ei ole tässä tilassa kannattavaa, tuntui uusien kieltojen myötä jäljelle jäävän pelkkä höyrytetty luomuparsakaali. Sitten kun ajattelin asiaa tarkemmin ja pystyin kotimittauksilla toteamaan, kuinka mikäkin ruoka vaikuttaa sokeriarvoihin, alkoi jo helpottaa. Jäljelle ovat jääneet kuitenkin laajat kasvisvalikoimat, lihat ja kalat, maitotuotteet (ruoan seassa muttei juotuna maitona) ja vähän täysjyväpainotteisia hiilareitakin.

Alkuun mentiin lähes alakarpilla, mikä onkin varsin kelpo ruokavalio kenelle tahansa. Sitten siirryin hyväkarpimpaan suuntaan, sillä huomasin pystyväni syömään ruisleipää (siis kunnollista eikä vehnällä höystettyä) tai paikallista ohrarieskaa pari siivua jopa aamuisin, jolloin mittaukset antavat yleensä kaikista korkeimpia tuloksia. Ohraa kestää käyttää riisin tapaan ihan ruokanakin, eikä perunallakaan ole sen kummempia vaikutuksia. Voin syödä siis ihan monipuolisesti, mutta ruoka on helpointa laittaa itse, sillä esim. riisit, pastat, vehnäjauhot ja sokeri ovat edelleen pannassa. Ravintoloissa käydessäni olen tilannut salaattia tai pihvin ja kasvikset.

Torino Ohrahelmi

Syökää ihmeessä riisin sijaan kotimaista ohraa!

Mittaustulokset ovat olleet poikkeuksetta erinomaiset ja mittauksiakin on saanut jo vähentää pariin kertaan viikossa. Luulen, että jos näillä main noudatettaisiin muualla Suomessa valloillaan olevaa normaalia diabeetion ruokavalio-ohjeistusta riiseineen, maitoineen ja pullineen, olisin saanut hakea lääkityksen jo aikaa sitten. Nyt sitä ei onneksi tarvita, kiitos oman sairaanhoitopiirin ohjeiden järkevyyden 🙂