Valitse sivu

Mielelläni pitäisin enemmänkin kasvisruokapäiviä, mutta talon isännälle eivät ihan kaikki kasviskokkailut tahdo mennä läpi. On siis aina haasteellista selvitä näistä kokeiluista puhtain paperein! Etsin netistä jotakin takuuvarmaa ohjetta ja päädyin kokeilemaan ns. valaanpelastajan makaronilaatikkoa, jota kehuttiin monessa paikassa myös vannoutuneille lihansyöjille kelpaavaksi.

400 g makaronia
2 dl soijarouhetta
3 dl vettä
2 sipulia
3 kananmunaa
reilusti valkosipulia
2 dl kermaa
4 dl maitoa
1-2 prk tomaattipyrettä
juustoraastetta
tuoreoreganoa

cajun -maustetta
paprikajauhetta
jauhelihamaustetta
suolaa

Paista sipulit ja valkosipuli. Lisää vesi kattilaan sipuleiden päälle ja soijarouhe perään. Lisää cajun-maustetta, paprikajauhetta, jauhelihamaustetta, puolet tuoreoreganosta ja suolaa. Mausteita kannatta käyttää reilusti.

Keitä niin kauan, että neste imeytyy ja lisää sitten tomaattipyreet. Paista hetki ja lisää kerma. Anna hautua niin, että seos on kiinteää.

Keitä makaronit ohjeen mukaan. Sekoita sitten ne, loput tuoreoreganosta ja rouheet keskenään, ja kaada kaikki voideltuun vuokaan.

Tee munista ja maidosta munamaito, johon voit halutessasi lisätä hieman paprikajauhetta väriä antamaan. Kaada se seoksen päälle. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 225 asteessa noin 40 minuuttia.

Tuomio? No, eihän soijarouhe ole ennenkään isännälle uponnut, joten uusintalupaa ei tällä kertaa tullut. Itse kyllä pidin tätä ihan normaalimakoisana laatikkoruokana.