Valitse sivu
Hyvä runko

Hyvä runko

Päämökin runko pystytettiin yhdessä päivässä, sillä paikalla oli etevä vieraileva työnjohtaja 😉 Ei tarvinut tehdä kuten normaalisti, siis tehdä ja purkaa ja tehdä taas uudelleen, vaan tuli kerralla valmista, koska Juhalta tuli niin hyvät neuvot työntekoon. Taattua...

Lattian tekoa

Lattian teko eteni muutaman päivän aikana monta askelta eteenpäin. Ensiksi laitettiin viemärit kuntoon ja sitten kiemurrettiin vesijohdot paikoilleen. Styroksia tuli sokkelin sisäreunan ympäri kolme kerrosta ja keskemmäksi kaksi. Levyjä sahailtiin aika passelissa...

Jätevedet talteen

Tontille kaiveltiin tänään valtava monttu (20 x 3m ja syvyys 2,5m), jonne tyrkättiin ProPipe 3010 teho -imeytyskenttäjärjestelmä. Pakettiin kuuluu kahden kuution sakokaivo ja kaiken maailman putkia. Kaivannon pohjalle laitettiin puoli metriä sepeliä, jonka päälle...
Betonia pellolla

Betonia pellolla

Siinä se nyt sitten olisi, sokkeli meinaan. Sokkelin korkeudeksi tuli 70cm. Betonia tilattiin kahdeksisen kuutiota ja terästä meni 270 metriä. Lakkapään toimitukset ovat toimineet hyvin eli rekka on tuonut tilalle kaiken mitä olemme tarvinneet. Keskellä tonttia oli...
Välipäivä

Välipäivä

Päämökin sokkelin teko on nyt siinä vaiheessa, että muotit on laitettu pääosin paikoilleen ja raudoitukset valmiit. Työtä riittää vielä sisäpuolen muottien asettelussa, jotta päästäisiin ensi viikolla valamaan. Apuna tässäkin työvaiheessa toimivat appivanhemmat sekä...