Valitse sivu

Pitkästä aikaa pääsin taas Buzzaamaan kivoja uutuuksia! Tai siis olisin päässyt, mikäli kyseistä tuotetta olisi löytynyt jostakin tämän kaupungin myymälöistä. Minulla oli jo ystävät kutsuttuina ja muut tykötarpeet ostettuina, mutta vaikka kuinka kiersin ja kyselin niin en onnistunut saamaan käsiini Hälsans Kökin kasvis-kebabia. Tuotemerkki oli varsin tunnettu, mutta uutuudet eivät vain näemmä löydä tietään tänne niin nopeasti kuin toivoisin. Ja tämä on kuitenkin entisen läänin pääkaupunki *huokaus*.

Kasvis-kebabista ei ole tuolla kotisivuilla kerrottu kovinkaan paljoa, mutta olisihan se nyt ehdottoman mielenkiintoista maistaa ties-minkä-lihan sijaan kunnollista kasvisvaihtoehtoa. Ymmärrän kaikki ainesosaluettelon sanat, ja onhan kyseessä vanha ja vakaa, tunnettu valmistaja. Nopsaa ja terveellistä ruokaa – mikäpäs tällaiselle kiireiselle pikkulapsiperheelle sen osuvampaa.

Vaan eipä hätä ole tämän näköinen, sillä kampanjassa sai valita myös muita saman merkin tuotteita, juuri tällaisen ei-oo-tilanteen varalle. Niinpä nappasin marketista kärryyn kasvispihvejä ja kasvispyöryköitä. Pihvithän ovat meidän perheessä jo suht tuttua juttua ja maistuivat koko perheelle oikein hyvin uusien perunoiden ja kastikkeen kera.

Hälsans kök -kasvispullat

Hälsans kök -kasvispullat

Jälkimmäisillä puolestaan sain ensimmäistä kertaa ikinä huijattua miehen luulemaan, että hän syö lihaa 😀 Laitoin pyörykät perinteiseen viikonlopun “nakkeja ja lihapullia” -kattaukseen ja täydestä meni. Olikohan muuten lie paikallisessa kebaberiassa tässä kerran samaa tavaraa, kun meinasin syyttää heitä lihan tunkemisesta falafel-annokseeni…

Kerrassaan mukavaa, että terveellisempi ei tarkoita suinkaan huonomman makuista. Syömme kyllä aika useinkin kasvispullia (kaupan valmiita), mutta ne ovat aika erilaisia kuin nämä. Maista niin tiedät, mitä tarkoitan!

Ps. Onko Buzzador sinulle uusi tuttavuus? Aiemmat testikokemukseni löydät täältä.