Valitse sivu

Viime viikonloppuna tuli saatetuksi loppuun useampi pitkään työn alla ollut projekti täällä kotosalla. Esimerkiksi tytön vaatehuone on odotellut vaatetangon asennusta koko sen ajan mitä tässä ollaan nyt asuttu, pyöreästi puolitoista vuotta. Sekin oli lopulta vain parinkymmenen euron ja varttitunnin homma kaikkinensa 🙂 Onneksi nyt viimeisillä raskausviikoilla on pukannut päälle ihan selkeä pesänrakennusvietti niin kyllä tulee valmista yhdessä hujauksessa!

Vaatehuone

Frozen-mekot ja muut hömpät pääsivät viimein roikkumaan. Hengarit vain loppuivat kesken.

DIY-kangastaulu

Meillä on ollut vuosien varrella useampiakin erilaisia styrox-levyn päälle pingotettuja kangastauluja. Ne ovat edullisia ja helppoja tehdä, ja kelpaavat hyvin myös kirppiksillä eteenpäin. Värimaailman vaihto ei siis ole mikään ongelma, kun on tullut sen aika. Muutamia viikkoja sitten ostin Vallilan Muonio-kangasta seuraavaan makkaritauluun. Myyjä oli todellinen alan asiantuntija ja kertoi mielenkiintoisia tarinoita printtien taustalta. Nyt tiedän esimerkiksi sen, mistä kohti kyseinen maisema on kuvattu ja että se on ihan oikeasti olemassa 🙂

Taulun rakentamiseen ei kovin kummallisia tarvikkeita tarvita. Silti, vaikka olemme rakentaneet talon suht hiljattain, ei varaston perukoilta löytynyt yhden yhtä styrox-levyä. Oli siis haettava sellainen rautakaupasta ja yksittäismyynnillä kertoivat hinnaksi viisi euroa (kantiskortilla 4,75 €). Koska ostamani kangas oli leikattu kuosin (0,9 m) eikä levyn mittojen mukaan, piti levyä ensin lyhentää hieman. Ei muuta kuin lauta ja mattoveitsi käteen. Ihanan sotkuista puuhaa sisätiloissa.

Styrox-kangastaulu

Sitten silittämään kangasta. Kyllähän meillä silitysrauta ja -lauta on, mutta ne kaivetaan esille ehkä vain pari kertaa vuodessa. Verhot ja jotkut tosi harvoin käytössä olevat vaatteet ovat kyllä ainoita, joita koskaan silitän. Keksin niin paljon muutakin tekemistä! Koska läjässä oli nyt samalla kertaa myös vauvan huoneen juuri pestyt verhot, varasin pöydälle tabletin telkkariksi piristämään itsessään ankeaa askaretta. Siinäpä se yksi jakso Holby Cityä menikin lopulta ihan kivasti.

Silityspaikka

Seuraavaksi kiinnitin kankaan levyn taakse nuppineuloilla. Olen huomannut, että ne pitävät kaikista parhaiten ja onhan se nyt verrattoman helppo kiinnitystapakin. Tällä kertaa emme viritelleet mitään kiinnitysnauhaa vaan naulasimme muutaman ohuen pienikantaisen naulan seinään ja painoimme taulun kiinni niihin. Yksinkertaista ja toimivaa.

Nauloja seinässä

Ja näin saatiin tämäkin pikkuhomma pois alta ennen vauvan tuloa. Ihan pikkuisen on mietityttänyt nukahtaa tuon taulun alle, mutta eipä se kovin painavana ainakaan pamahda päähän, jos päättää joskus hypätä niskaan 😉 Tukevalta tuo kiinnitys kyllä tuntuu, että ei pitäisi olla syytä huoleen.

Vallila kangastaulu

Ja seuraavaksi lyhennänkin ne silittämäni verhot. Tai ainakin aion…