Valitse sivu

Olen varmaan katsonut Kauhukeittiötä vähän liikaa, kun mielessäni on pyörinyt ajatus maistaa beef wellingtonia (jota kyseisessä ohjelmassa siis usein tarjotaan). Selailin kyseisen ruokalajin ohjeita ja päädyin Me-lehden reseptiarkistoon. Olen aika huono syömään nautaa muutoin kuin juustohampurilaisen välissä, joten tämä vaikutti oikein hyvältä lähtökohdalta.

Voitaikina minun piti valmistaa itse, koska sitä ei ollut valmiina levyinä pakastimessa. Valmistus sujui suht vaivatta – aika yksinkertaistahan se onkin.

150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl vettä

Sekoita jauhot pehmenneeseen voihin ja lisää sitten vesi. Taikinaa on helpompi muotoilla, kun se saa olla hetken jääkaapissa.

Sitten lihan kimppuun! Possun pihvifilee ruskistettiin nopeasti pannulla ja päälle siveltiin aiemmin viittaamani ohjeen mukaisesti maustettua sinappia. Kääräisin lihan taikinaan ja paistelin uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.