Valitse sivu

Toiveenamme oli löytää kaupunkialueelta uusi koti, joka vastaisi omia mieltymyksiä mahdollisimman pitkälle eli olisi ns. muuttovalmis ja kohtuuhintainen. Tällaista kotia eteemme ei kuitenkaan osunut, joten toisena vaihtoehtona oli remontoida mieleinen asunto. Sopivanlainen työmaa löytyi luhtitalosta, parin kilometrin päästä kaupungin keskustasta. Tässä lähtötilannetta.

Keittiö on vasta parisen vuotta sitten remontoitu, mutta ei meidän makuun. Tietysti aina harmittaa purkaa uutta, mutta tämä on asunnon ainoa uusi osio ja muu alkuperäistä.

Välitila täytyy laatoittaa uudelleen ja työtasot vaihtaa tummemman sävyisiksi. Mikro tarvitsee oman kaapiston ja toinen isoista laitteista joutaa (vastoin nykytrendejä) kokonaan pois – tilalle pelkkä jääpakastinkaappi. Muutenkin kaikki koneet uusitaan rosterisiin versioihin.

Makuuhuoneissa on hyvin kaappitilaa, mutta kaapistot kaipaavat päivitystä. Liukuovikaapistot toimivat näissä tarkoituksissa paremmin, vaikka tilaongelmia 16-neliöisessä päämakkarissamme ei todellakaan ole!

Pesuhuone vaikutti aluksi todella ahtaalta kaikkine koneineen. Tilat avartuivat heti koneet pois vietyämme ja mietimme nyt niiden sijoittelua uudelleen. Seinälaatoitus on ihan siisti, mutta auttamatta vanhentunutta mallia. Lattia on enemmän kuluneen näköinen. Saunan puolikin kaipasi kovasti uudistamista, samoin erillinen wc.